Taas tarjolla outoja videoita Facebookissa

Jälleen kerran Facebookissa kiertää mm. pornokuvilla houkuttelevia haittalinkkejä kaverilta toiselle. Näissä linkeissä saattaa olla myös vastaanottajan profiilikuva. Nämä leviävät niin, että uhrin profiili julkaisee niitä ja merkitsee niihin kavereiden nimiä. Kaverit sitten menevät uteliaina klikkaamaan näitä julkaisuja ja merkintöjä. Linkit voivat levitä myös yksityisviesteissä.

Näitä videohuijauksia on monen näköisiä ja monella tavalla toimivia; jotkut eivät ehkä tee mitään muuta kuin haluavat levittää itseään eteenpäin. Joskus on ollut sellaisia, jotka asentavat koneelle pieniä itsestään käynnistyviä ohjelmatiedostoja, jotka joko toimivat levittäjinä tai takaportteina muille haittaohjelmille.

Koska näiden toimintatavat vaihtelevat jatkuvasti, on vaikeaa antaa mitään täsmäohjeita kutakin versiota tarkemmin tutkimatta. Yhteistä näille kuitenkin on se, että ne houkuttelevat klikkaamaan lähettäjän tai vastaanottajan kuvilla, erilaisilla pornahtavilla kuvilla, tai ajankohtaisiin aiheisiin liittyvillä kuvilla, ja niiden uhriksi joutunut levittäjä ei tiedä niitä levittävänsä, ennen kuin joku kaveri hänelle sitä kertoo.

Eli nämä ohjeet sekä sinulle itsellesi että sille kaverille, joka näitä levittää!

  1.  Tarkista avoimet istuntosi ja sulje kaikki muut paitsi nykyinen https://www.facebook.com/settings?tab=security&section=sessions&view
  2.  Vaihda salasana
  3. Mene asetuksiin ja laita merkintöjen hyväksynnät päälle. Kun tämä on päällä, saat ilmoituksen, että sinut on merkitty johonkin julkaisuun, näet julkaisun ennen kuin se näkyy aikajanallasi ja voi päättää, onko kyseessä viaton vai haitallinen juttu. https://www.facebook.com/settings?tab=timeline&section=tagreview&view
  4. Varoita kavereitasi ja kerro myös, jos itse huomaat jonkun kaverin tilin levittävän näitä. Edes merkintää ei saa klikata.
  5. Tarkista FB-sovelluksesi, onko sinne ilmestynyt jotain outoja. Poista tuntemattomat.
  6. Tarkista toimintalokisi, onko siellä outoa toimintaa, poista oudot. Jotkut eivät poistu, mutta piilottaminenkin voi auttaa.
  7. Tarkista kaverilista, onko tullut outoja kavereita. Poista oudot.
  8. Tarkista selaimen lisäosat, poista oudot. Joissain tapauksissa on jouduttu poistamaan koko selain, varsinkin Chrome on ollut haavoittuvainen. (Aivan lopuksi sitten puhdas uusi asennus.)
  9. Tarkista ohjauspaneelista asennetut ohjelmat. Ne voi järjestää aikajärjestykseen, niin on helpompi huomata, onko tullut jotain outoja lisää. Poista oudot.
  10. Aja täydellinen virustarkistus sekä omalla virusskannerillasi että jollain verkosta löytyvällä ilmaisella online-skannerilla, esim. tällä F-securen online-scanner
  11. Aja Malwarebytes, se löytää niin sanottuja PUP-ohjelmia eli sellaisia mahdollisesti haitallisia ohjelmia, joille olet jotain klikkaamalla antanut luvan asentua koneellesi. Löytyy osoitteesta malwarebytes.org.

Jos näiden yleisohjeiden jälkeen vielä on ongelmia, liity tukiryhmäämme ja yritetään yhdessä ratkaista ne. https://www.facebook.com/groups/vaarattuki/

Jakakaa tätä ohjetta Facebookissa yhtä hullun lailla kuin näiden huijausten levittäjät jakavat omia huijauksiaan.

 

PS. Oletko huomannut uuden projektimme? Katso tästä: Jäsensivusto.

 

Kirjoittaja on viestinnän ammattilainen, joka harrastaa tietotekniikkaa ja varsinkin tietoturvaa. Lisätietoja kirjoittajasta löydät täältä: http://satuwiren.info

 

 

Read previous post:
Miten ilmoitan tekijänoikeuksien loukkauksen Facebookissa

Miten ilmoitan tekijänoikeuksien loukkauksen Facebookissa Onko joku käyttänyt kuvaasi luvatta Facessa? Tässä ohjeet, miten voi ilmiantaa tekijänoikeuden loukkaamisen Facebookille. Muistathan,...

Luottokorttihuijareiden feikki Iltasanomien sivu

Kylläpä nuo luottokorttihuijarit ovat taas ovelia. Tällä kertaa huijaus on puettu Iltasanomien verkkosivujen näköiseksi. URL-osoite tietysti paljastaa, että kyseessä ei...

Close